keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Viimeinen ajopäivä

Aamulla herätyskello pääsi herättämään pitkästä aikaa. Heti kun silmänsä sai auki, kuului ulkoa valtava naakkojen rääkyminen. Mietinpä hiljaa mielessäni, että vaikka ikkuna oli koko yön auki, eilisiltaisen Puolan ja Venäjän välisen jalkapallo-ottelun lopputuloksesta ei ole tietoa. Kun television avasi, siellä näytettiin vain Puolen eilistä tasoitusmaalia eri kulmista hidastettuna oikein useaan kertaan. Aamurutiinit toimitettiin totuttuun tyyliin. Kun veimme tavaroita autolle, tuli suomalaispariskunta vastaan. Olipa erikoista kuulla jonkun muunkin kuin oman porukan puhuvan suomea. Pariskunta jäi vanhempien kanssa ulos kertoilemaan tarinoitaan. Vihdoin aamupalalle. Hotellihuoneen kansion välissä oli aamiais lista, jossa oli kuusi eri vaihtoehtoista aamiaista. Olimme jo ennakkoon hieman valinneet listalta oman suosikkimme. Ravintolatiloja oli kaksi. Toisessa oli valmiiksi katettuja paikkoja, joissa oli jo sämpylä valmiina lautasella (siellä meitä katsottiin kovin pahalla silmällä). Toisessa huoneessa oli buffet aamiainen... ja suomalaisia. Menin kysymään tarjoilijalta, että mihin meidän kuuluu mennä syömään. Tarjoilija kysyi olemmeko ryhmää, vastasin, että emme ole. Tarjoilija ei ilmeisesti oikein ymmärtänyt vaan sanoi, että aamiainen on aamiainen ja näytti buffet pöytää. Sinne sitten suuntasimme. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että meidän ei ehkä olisi kuulunut olla kuitenkaan siinä aamupalapöydässä. Mutta mikäpä siinä, sulauduimme hyvin joukkoon suomalaisina ja kukaan oikeasta ryhmästä tuskin jäi ilman ruokaa meidän vuoksemme.

Lähdimme yhtä aikaa hotellin pihasta Virolaisen bussin kanssa. Ajelimme kyseisen bussin kanssa tasatahtia eteenpäin, pysähdellen vain eri paikoissa. Latvian rajan läheisyydessä Liettuan puolella pysähdyimme mini Zoossa, jonne tämä sama bussilastillinen virolaisia oli jo ehtinyt ennen meitä. Olivat sitten keksineet ottaa hintaa eläinten katsomisesta, joten jätimme sen ilon tällä kertaa väliin ja jatkoimme matkaa kohti Buskaa.

Määränpäänä oli jälleen siis sama hotelli Bauskassa, jossa olemme jo pariin otteeseen tätä ennen yöpyneet. Meidät otettiin vastaan hotelliin kuin vanhat tutut :) Huone oli tälläkin kertaa tilava ja valoisa! Vanhemmat saivat saman huoneen kuin viimeksi. Pakkasimme autot valmiiksi Suomeen paluuta silmällä pitäen. Minä ajan koirien kanssa suoraan Tampereelle, Sami ajaa vanhempien kanssa Porvooseen ja hakee Jullen ja Mimmin kotiin perjantaina. Lähes kaikki tavarat on siis pakattu pakettiautoon ja vielä sinne mahtuu kolme koiraa.

Huomenna suunta kohti Tallinnaa ja lopulta Suomeen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti