Bauskassa herättiin pieneen sateen ropinaan, joka onneksi ehti loppua ennen kuin pääsimme koirien kanssa ulos saakka. Hämmentävää herätä hyvin levänneenä ennen kellon soittoa. Ja vaikka sain silmäni auki, ei yksikään koira aiheuttanut hässäkkää! Ihana aamu! Aamu alkoi tutun rutiinin kautta pienellä lenkillä, jonka jälkeen söimme huoneessa itse ostamamme aamupalaa, onneksi mukana on autojääkaappi!
Kun tavarat ja koirat olivat taas autossa ja oli tarkoitus jatkaa matkaa kohti Puolaa, eteen tulikin yllättäviä ongelmia. Auton tupakansytyttimen jako-osa, jossa on ollut kiinni koirien takaosan tuuletin, jääkaappi, auton tievideokamera ja navigaattori ei toiminutkaan. Sami sitä sitten tutkaili, mikä mahtaa olla sähkölaitteissa vikana. Jostain syystä pistokkeiden sulakkeet kärähtivät ja kun insinöörin tarvii kokeilla uudelleen ennen kuin uskoo, ehti meiltä palaa kolme sulaketta. Aloitimme matkana niin, että minun vanhemmat ajoivat edellä oman navigaattorinsa turvin ja Sami korjaili meidän navigaattorin laturia. Saatiin me se kuitenkin toimimaan heti alkumatkasta. Pysähdyimme useammalla huoltoasemalla kysymässä, josko heillä olisi kyseisiä sulakkeita myytävänä. Yhdellä huoltoasemalla jo toiveet hieman nousivat, kun nainen alkoi kaivella tiskin alta jotakin pieniä pahvilaatikoita, mutta ei tärpännyt.
Ruokapaikka löytyi Liettuasta tänään ilman suurempia kommelluksia ja kaartaessamme ravintolan pihalle, hoksasimme tarkistaa myös kellon, että ravintola on varmasti auki ;) Tarjoilija ei puhunut englantia, mutta ruuan tilaaminen sujui kyllä ongelmitta. Tosin se, mitä ruokalistalta olisimme halunneet tilata, ei kuulemma onnistunut ja tarjoilija suositteli jotain muuta. Sitähän nuo kolme muuta sitten söivät. Itse kun olen sen verran kranttu lihan natkuille, niin päädyin taas ihan uhallanikin kanaan. Ruoka oli hyvää kaikkien mielestä, joten valinta oli kuitenkin varsin onnistunut. Kuitenkin edelleen jäi kaivelemaan asia, joka jo edellisellä reissulla herätti uteliaisuuden, mitä ihmettä ne paikalliset oikein syövät? Valkoisia iiiison perunan näköisiä pallukoita, jossa on jotakin täytettä sisällä. Ilmeisesti se on jotakin taikinaa? Kovin suosittua tuntuu liettualaisten keskuudessa olevan.
Ravintolasta lähtiessämme, onnistuimme käräyttämään viimeisenkin sulakkeen, mutta onneksi navigaattorin akussa oli virtaa. Sulakkeiden metsästys siis jatkui entistäkin kiivaampana. Puolan rajan ylityksen yhteydessä teimme aikamatkan jälleen tunnin verran taaksepäin. Ja taas alkoi kuitenkin ajoaikaa olla kellossa pari tuntia ja päätimme pysähtyä huoltoasemalle Suwalkin kohdille. Ensin vessassa käynti, sulakkeen kysyminen... ei vieläkään. Myyjä puhui meille vain puolaa ja ravisteli päätään. Huomasimme kuitenkin huoltoaseman vieressä jonkin auto varaosa tms. liikkeen ja menimme sinne kyselemään sulakkeita. Vihdoin, sieltä ne löytyivät! Poika katseli meitä vähän huvittuneena ja epäuskoisena, kun pyysimme kymmenen isoa ja kolme pientä sulaketta :D Kaiken tämän jälkeen pääsimme hyvillä mielin kävelyttämään koiria. Pysähdyspaikka oli kaikin puolin hyvä, oli vessaa ja sulakkeita ja koirillekin hyvä kävelypaikka! Faija oli ajanut koko päivän, äidin hoidellessa radiopuhelin liikennettä. Minä tarjouduin ajamaan Focusta, jotta isä saisi hetken levähtää. Isä menikin Samin kyytiin ja me äidin kanssa seurasimme punaista saamaa.
Pääsimme turvallisesti perille, paikkaan, jonka nimi on Hotelli Turkus :) Hotelli on ulkoa käsin melko rähjäisen näköinen kerrostalotyyppinen ratkaisu. Olimme varautuneet ihan hirveään läävään... Respassa kaikki sujui ongelmitta. Kävimme katsomassa huoneet, jotta osaamme valita, kumpaan koirat tulevat. Menimme huoneen ovesta sisään asuntoon. Oikeasti, huone on valtava, molemmat huoneet ovat! Otimme huoneen, jossa saimme koirille vaivatta rajattua eteishallin. Koirilla on siis käytännössä oma asunto! Huone on aivan yli odotusten ja ympäristökin on mukava, vieressä on iso puisto, jossa koirien kanssa on hyvä kävellä! Kävimme myös vastapäätä sijaitsevassa isossa kaupassa ostoksilla ja sen jälkeen pienet iltaevästykset huoneessa.
Ryhdyimme hiomaan huomisen sotasuunnitelmaa, kun faija ylläyttäen sanoo" Mun rahapussi on hukkunut!" Tätä seuraa sata kysymystä: onko se sulla eri taskussa? onko se jäänyt autoon, tippunut toiseen autoon, takataskussa, missä olet viimeksi sitä tarvinnut? ei ei ei ei kuului vastaukset. Siinä meinasi jo pieni hätä iskeä. Onneksi äiti teki kuitenkin isälle taskujen tarkastuksen ja rahapussi löytyikin väärästä taskusta :) Kylläpä helpotti!
Kun tavarat ja koirat olivat taas autossa ja oli tarkoitus jatkaa matkaa kohti Puolaa, eteen tulikin yllättäviä ongelmia. Auton tupakansytyttimen jako-osa, jossa on ollut kiinni koirien takaosan tuuletin, jääkaappi, auton tievideokamera ja navigaattori ei toiminutkaan. Sami sitä sitten tutkaili, mikä mahtaa olla sähkölaitteissa vikana. Jostain syystä pistokkeiden sulakkeet kärähtivät ja kun insinöörin tarvii kokeilla uudelleen ennen kuin uskoo, ehti meiltä palaa kolme sulaketta. Aloitimme matkana niin, että minun vanhemmat ajoivat edellä oman navigaattorinsa turvin ja Sami korjaili meidän navigaattorin laturia. Saatiin me se kuitenkin toimimaan heti alkumatkasta. Pysähdyimme useammalla huoltoasemalla kysymässä, josko heillä olisi kyseisiä sulakkeita myytävänä. Yhdellä huoltoasemalla jo toiveet hieman nousivat, kun nainen alkoi kaivella tiskin alta jotakin pieniä pahvilaatikoita, mutta ei tärpännyt.
Ruokapaikka löytyi Liettuasta tänään ilman suurempia kommelluksia ja kaartaessamme ravintolan pihalle, hoksasimme tarkistaa myös kellon, että ravintola on varmasti auki ;) Tarjoilija ei puhunut englantia, mutta ruuan tilaaminen sujui kyllä ongelmitta. Tosin se, mitä ruokalistalta olisimme halunneet tilata, ei kuulemma onnistunut ja tarjoilija suositteli jotain muuta. Sitähän nuo kolme muuta sitten söivät. Itse kun olen sen verran kranttu lihan natkuille, niin päädyin taas ihan uhallanikin kanaan. Ruoka oli hyvää kaikkien mielestä, joten valinta oli kuitenkin varsin onnistunut. Kuitenkin edelleen jäi kaivelemaan asia, joka jo edellisellä reissulla herätti uteliaisuuden, mitä ihmettä ne paikalliset oikein syövät? Valkoisia iiiison perunan näköisiä pallukoita, jossa on jotakin täytettä sisällä. Ilmeisesti se on jotakin taikinaa? Kovin suosittua tuntuu liettualaisten keskuudessa olevan.
Ravintolasta lähtiessämme, onnistuimme käräyttämään viimeisenkin sulakkeen, mutta onneksi navigaattorin akussa oli virtaa. Sulakkeiden metsästys siis jatkui entistäkin kiivaampana. Puolan rajan ylityksen yhteydessä teimme aikamatkan jälleen tunnin verran taaksepäin. Ja taas alkoi kuitenkin ajoaikaa olla kellossa pari tuntia ja päätimme pysähtyä huoltoasemalle Suwalkin kohdille. Ensin vessassa käynti, sulakkeen kysyminen... ei vieläkään. Myyjä puhui meille vain puolaa ja ravisteli päätään. Huomasimme kuitenkin huoltoaseman vieressä jonkin auto varaosa tms. liikkeen ja menimme sinne kyselemään sulakkeita. Vihdoin, sieltä ne löytyivät! Poika katseli meitä vähän huvittuneena ja epäuskoisena, kun pyysimme kymmenen isoa ja kolme pientä sulaketta :D Kaiken tämän jälkeen pääsimme hyvillä mielin kävelyttämään koiria. Pysähdyspaikka oli kaikin puolin hyvä, oli vessaa ja sulakkeita ja koirillekin hyvä kävelypaikka! Faija oli ajanut koko päivän, äidin hoidellessa radiopuhelin liikennettä. Minä tarjouduin ajamaan Focusta, jotta isä saisi hetken levähtää. Isä menikin Samin kyytiin ja me äidin kanssa seurasimme punaista saamaa.
Pääsimme turvallisesti perille, paikkaan, jonka nimi on Hotelli Turkus :) Hotelli on ulkoa käsin melko rähjäisen näköinen kerrostalotyyppinen ratkaisu. Olimme varautuneet ihan hirveään läävään... Respassa kaikki sujui ongelmitta. Kävimme katsomassa huoneet, jotta osaamme valita, kumpaan koirat tulevat. Menimme huoneen ovesta sisään asuntoon. Oikeasti, huone on valtava, molemmat huoneet ovat! Otimme huoneen, jossa saimme koirille vaivatta rajattua eteishallin. Koirilla on siis käytännössä oma asunto! Huone on aivan yli odotusten ja ympäristökin on mukava, vieressä on iso puisto, jossa koirien kanssa on hyvä kävellä! Kävimme myös vastapäätä sijaitsevassa isossa kaupassa ostoksilla ja sen jälkeen pienet iltaevästykset huoneessa.
Ryhdyimme hiomaan huomisen sotasuunnitelmaa, kun faija ylläyttäen sanoo" Mun rahapussi on hukkunut!" Tätä seuraa sata kysymystä: onko se sulla eri taskussa? onko se jäänyt autoon, tippunut toiseen autoon, takataskussa, missä olet viimeksi sitä tarvinnut? ei ei ei ei kuului vastaukset. Siinä meinasi jo pieni hätä iskeä. Onneksi äiti teki kuitenkin isälle taskujen tarkastuksen ja rahapussi löytyikin väärästä taskusta :) Kylläpä helpotti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti