Tekniset ongelmat tuli hoidettua illalla, kun Sami pulasi sähkölaitteiden kanssa. Alkuun ongelmaksi muodostunut internet yhteyden puutekin saatiin hoitoon illalla, kun "koirien huoneen" piirongin päällä olikin toimiva nettiyhteys. Kaikki oli siis taas kunnossa uuden ajopäivän koitoksiin. Hotelli Turkus tarjosi meille hyvän aamupalan, jonka turvin saattoi taas lähteä liikenteeseen parin tunnin etapein. Vaikka koirilla oli luita ja kaikki muutenkin loistavasti huoneessa, niin aamupalan aikana Dodo (nimeänsä ei ollut jättänyt, mutta Dodo sen oli pakko olla) oli syönyt koirien huoneen piirongin laatikon vetokahvan!
Pääsimme aloittamaan matkan teon suunnitelman mukaan klo 8. Pysähdyimme noin klo 10 huoltoasemalle, jonka pihassa oli kaikkea mielenkiintoista nähtävää. Kun jatkoimme matkaamme pysähdyspaikalta eteenpäin, alkoi tupakansytyttimen jako-osasta nousta savua ja hirmuinen palaneen käry tuli nenään. Ei muuta kun kaikki piuhat irti ja savuava videokameran laturin pää ikkunasta ulos jäähtymään. Sähkökäryn tuulettamiseen meni jokunen tovi ja haju jäi käsiin! Onneksi koirien tuuletus, jääkaappi ja navigaattori toimivat edelleen... videokamera tosin otti nokkiinsa ja lakkasi toimimasta.
Eipä siinä auttanut muu kuin napata videokamera ikkunasta ja suunnata kohti seuraavaa kohdetta, joka sijaitsi Lublinin kupeessa. Päätimme käydä katsomassa palan historiaa. Reittimme varrella sijaitsi nimittäin vanha natsien keskitysleiri ja siihen liittyvä museo. Harmi sinänsä, että satoi. Tosin paikka oli etenkin museon osalta niin karmiva, että ei siellä kovin pitkään viihtynyt. Koirat ja ihmiset pääsivät kuitenkin jaloittelemaan, muutama kuvakin tuli otettua.
Samilla oli seuraava ruokapaikkakin jo tiedossa Lublinissa. Kuulemma Puolan ainoa syntyperäinen italialainen pizzerian pitäjä. Ajoimme peräkanaa pizzerialle ja totesimme, että jätämme tällä kertaa pizzat syömättä. Paikka oli niin keskellä kaupunkia ja joka ikinen kadun varsi ja kulma oli täynnä autoja. Sinne ei ollut mitään toivoa pysäköidä transportteria, saati sitten kahta autoa johonkin lähelle toisiaan. Niinpä matka jatkui hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle huoltoasemalle. Focus sai taas tankin täyteen (Transportterilla ajaa kaksi kertaa sen matkan kun Focuksella) ja kuljettajat apukuskit mukaan lukien ruokaa napaansa. Näinpä viimeinen reilun parin tunnin rykäys voitiin aloittaa.
Matka sujui hyvin siihen saakka, kunnes meidän navigaattori sanoi yllättäen sopimuksen irti... ja keskellä Puolaa! Onneksi Samin puhelimessa oli navigaattori, joka oli toiminut vain nopeusvalvojana tähän saakka. Puolan teillä on niin huonosti nopeusrajoitukset esillä ja ne vaihtuvat ilman mitään merkintöjä 50 tai 70:stä 90:neen. Nytpä joutui nopeuden valvoja oikeisiin töihin! Hyvinhän tuo puhelimen navigaattorikin meidän opasti perille. Illalla pidettiin sitten tuttuun tyyliin iltapala palaveria ja suunnittelimme seuraavan päivän matkaa ja annoimme faijan Tomtomille hieman opastusta siitä, mihin ja mitä kautta haluamme huomenna mennä.
Hotellista voisin sanoa sen verran, että hotelli on siisti ja huone on ihan ok. Koirien kanssa ympäristö ei ole ensi silmäyksellä ainakaan kovin mukavakulkuista, mutta kyllä tässä varmaan taas huomisaamuun pärjätään! Huomenna tavoitamme (toivottavasti) määränpäämme. Toivotaan, että sade jää Puolaan ja päästään edes hieman lämpimimpiin ilmastoihin :)
 |
| Hotelli Turkusin parkkipaikkaa |
 |
| Turkusen viereinen komea kirkko |
 |
| Lehmän ulkoilutusta jälleen yhden maisemareitin varrella |
 |
| "tää ei oo ihan via Baltica" Jep, se "älä suosi sorateitä" asetus olis hyvä löytää Garminista, kun tuo vältä sorateitä ei auta :D Vaikka tää tiehän on mukulakiveä... |
 |
| Metsämaisemia tien varrelta |
 |
| Hautausmaat ovat komeita ja aina täynnä kukkia! |
 |
| Ensimmäisellä pysähdyspaikalla Vinsentin vierellä |
 |
| Toinen tapa ulkoiluttaa lehmää... |
 |
| Keskitysleiri |
 |
| Keskitysleirin vartiotorneja |
 |
| Taiteellisempi näkökulma |
 |
| Näkymä nykyisen museorakennuksen ikkunasta |
 |
| Polttouunit |
 |
| Polttouuni |
 |
| Ja nyt kasvaa takapihalla ruusuja... |
 |
| Toinen valtava monumentti keskitysleirillä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti