Zadarin näyttely päivä 1

Edellisenä iltana taisteltuamme punkkien kanssa, ei meinannut uni oikein tulla. Koirien kanssa hoidettiin jo tutut aamurutiinit ja sitten valmistautumaan päivän koitokseen. Ajattelimme tosiaan, että viemme aamulla teltan autolla leirintäalueelle ja haemme koirat kävellen asunnolta. Yllätykseksemme huomasimme, että leirintäalueen pysäköinti kattaakin koko leirintäalueen ja saimme auton aivan kehän laidalle. Näin ollen auto tönötti kehän laidalla koko päivän ja me kävelimme koirien kanssa edes takaisin asunnon ja näyttelypaikan väliä.

Meillä oli tuomarin muutos ja tuomarinamme toimikin Kroatian kennelliiton puheenjohtaja Damir Skok. Oikein mukava tuomari ja kertoi kokoajan mitä koira sai ja kenet hän haluaa seuraavaksi kehään. Koska auto oli aivan kehän laidalla, saimme laitettua esitetyt koirat autoon ja ottaa uuden tilalle. Kun olin menossa Awan kanssa kehään tuomari pyytää minua hakemaan uroksen ROP kehää varten. Hetken aikaa meni hämmästellessä, kunnes tuomari sanoi, että hän on hyvin pahoillaan, tuomariluettelossa ei ollut valioluokan narttua ollenkaan. Hän arvosteli Awan ja sitten meinasi loppua kädet kesken. Onneksi siinä samassa kehässä oli muitakin suomalaisia ja he ystävällisesti pitelivät Awaa kun Emil ja Ciia taistelivat rotunsa parhaan tittelistä. kehän jälkeen lähdimme etsimään toimistoa, tietenkin, kun olemme tottuneet menestyksestä saamaan palkintoja. Löysimme toimiston ja sieltä jonon, jossa ihmiset jonottivat arvostelujen ja pahvilappujen kanssa. No tottakai suomalainen menee myös jonottamaan, vaikkei tiedä edes mitä jonottaa. Kun rouva alkoi lyömään leimoja papereihin, kysyin mitä varten leimat ovat. Rouva selitti minulle, että jos haluamme hakea Kroatian valionarvoa, niin hakemuksen liitteenä lähetettävissä papereissa täytyy olla leima. Noniin, siinä meni taas kymmenen minuuttia ihan turhaan jonottamiseen. Eipä meille taida Koratian valionarvoon oikeuttavia sertejä kerääntyä tällä reissulla riittävästi.

Tulokset:
Emil: ERI1 SERTI CACIB
Ciia: ERI1 SERTI CACIB ROP RYP 3!!
Dodo: ERI2
Awa: ERI1 SERTI vara-CACIB

Kehän jälkeen vietiin koirat asunnolle ja käytiin itse syömässä. Sitten Ciian kanssa takaisin näyttelypaikalle odottelemaan ryhmäkehiä. Kaikki 10 ryhmän koirat olivat paikalla ryhmäkehässä, jotka sinne oli ilmoitettu (7 kappaletta). Kilpailua siis oli ja Ciia sijoittui hienosti kolmanneksi, vaikka meinasikin sännätä kehästä autolle.

Näyttelyn jälkeen vuorossa pakkaamista. Huomenna suoraan näyttelystä lähdetään kohti Italiaa. Toivottavasti siellä ei ole yhtä paljon punkkeja! Kesken pakkaamisen ovikello soi. Itse olin suihkunraikkaana yöpuvussa ja Sami meni avaamaan. Alakerran rouva oli leiponut meille kakkua! Nämä ihmiset ovat aivan uskomattoman ystävällisiä ja vieraanvaraisia! Ensimmäiset onnittelut menestyksestä tuli alakerran isännältä, joka tuli vastaan kun saavuimme näyttelypaikalta. Ihania ihmisiä!

Tänään Dodo vähän säikäytti meidät tänään, mutta tekstiviesti Suomeen rauhoitti mieltä ja vahvisti omiakin ajatuksia. Joten seurailemme Dodon vointia, joka vaikuttaisi olevan kaikesta huolimatta aivan hyvä.

Emilille ostettiin CACIBin kunniaksi uusi lelu palkinnoksi :)

Ciia ryhmäkilpailun kolmospallilla!

Vanhaa Zadaria

Ihmettelen, mikä saa minut kuvittelemaan, että koirat antaisivat nukkua jonain aamuna tavanomaista pidempään. Ei riitä, että toivoo sitä. Herätys siis tavanomaisesti kello kuusi, vaikka eilinen nukkumaanmeno venähti kun ei olisi raaskinut mennä unten maille. Koirien aamupissatus venähti lenkiksi ja hyvä niin. Aamulla siihen aikaan näillä nurkilla on rauhallista ja koirille sopivan viileää kävellä vähän pidempäänkin. Lisäksi näyttää siltä, että olemme vaaraksi Zadarin liikenteelle, jos liikumme ihmisten ilmoilla. Useat autot ovat hiljentäneet tai pysähtyneet kohdallemme ja auton jokaisessa ikkunassa näkyy vähintään yhden uteliaan ihmisen naama. Paikallisia ei tunnu kovin kiinnostavan tuleeko perässä ketään tai blokkaako auto koko liikenteen. Ehkä emme ole enää niin suuria kummajaisia kun samoja teitä tallustaa kaiken karvaisia koiria, kun näyttelyväki on saapunut kaupunkiin.

Kävelyn jälkeen vaatteiden vaihto. Ihan pienenä vinkkinä, paikallisten pukeutumisesta ei kannata ottaa täällä mallia! Paikalliset kulkevat paksut pitkähihaiset päällä, vaikka on ihan shortsikeli! Koirat jäivät kävelyn jälkeen viileään asuntoon lepäämään kun me suuntasimme helteiseen Zadarin vanhaan kaupunkiin, josta löytyy kuulemma kaikki mitä tarvitsemme nähdä Zadarissa. Olihan siellä muutamia kauniita rakennuksia ja paljon pikkuisia kujia ja hirmuisesti ihmisiä! Jäätelökioskeja oli joka kulmalla ja tämän kesän ensimmäiset jäätelöt nautimme siis Zadarin vanhan kaupungin vilinässä. Mitään shoppailtavaa emme juuri löytäneet. Muutamassa rihkamaputiikissa kävimme pyörimässä. Lähdimme kohti Supernova ostoskeskusta, joka oli keskellä ei mitään. Sami kävi ostamassa shortsit, kun ei ollut pakannut sellaisia turhakkeita mukaan etelän matkalle ollenkaan. Ja lisäksi Sami osti kengät... taas ;) Itse löysin yhden laukun. Ja ostettiin me vähän tuliaisiakin.

Ja onhan se meidänkin elimistö siirtynyt tähän etelän rytmiin. Ruoka-aika ei ollut ihan vielä vaan menimme asunnolle hieman lepuuttamaan turvonneita jalkoja ja vilvoittelemaan. Sami oli katsonut netistä jo Suomessa ollessamme paikan, jonne menisimme täällä syömään. Paikka on kuulemma Zadarin paras: Konoba Rafelo Paikka sijaitsee n. 200 metrin päässä asunnostamme ja sinnehän me siis suunnistimme. Ravintolassa tarjoillaan Grilliruokaa. Sami tilasi pippuripihvin ja minä otin uhallanikin kanaa. Grilli, jossa ruuat tehtiin oli samalla terassilla, pöytämme sijaitsi, siellä grillimestari käänteli pihvejämme paljain käsin ja poltteli odotellessa tupakkaa. Terassille oltiin tekemässä lisää tilaa ja rakennusmies heilui muun muassa rälläkän ja hitsin kanssa pienessä sievässä ilmeisesti, koska jutut ja käyttäytyminen oli sen mukaista. Tarjoilija kantoi viinilasin työmiehelle. Toisinaan työmies kävi hakemassa siitä grillin vierestä uusia työkaluja ja huikkasi välillä grillimestarin mittanauhan toiseen päähän avuksi. Ruokaa oli isosti ja etenkin Samin pippuripihvi näytti ihan mahdottomalta tehtävältä.

Ruuan jälkeen kävelimme huomiselle näyttelypaikalle katsomaan millaisessa paikassa kehämme sijaitsee huomenna. Näyttelypaikka on asunnostamme noin 400 metrin päässä. Parkkipaikkoja on todella niukasti, joten todennäköisesti viemme teltan ensin autolla ja koirat kävellen perässä :) Toivotaan huomisesta hyvää näyttelypäivää!

Lisähuomautuksena sanottakoon, että tänään bongattiin ensimmäinen punkki. Ja toinen harmillinen havainto oli se, että heti kun minä näen auringon, on kädessä kellon tekemä rusketusraita, prkl!

Zadarin vanhan kaupungin tunnelmaa

Vanhan kaupungin nähtävyyksiä

Lisää nähtävyyksiä

Kellotorni

Tämän kaaren takaa paljastui satama upeine jahteineen

Ostoskeskus keskellä, no... ei mitään

Tällaista en olekaan ostoskeskuksen ovessa ennen nähnyt, koirat sallittuja

Ruokaravintolan grilli, huomatkaa nuo työkalut grillin vieressä :D

Pippuripihvi

Asuntomme ulkoa päin, ylimmäinen kerros on meidän. Damirin vanhemmat, jotka asuvat meidän alakerrassa, ovat puutarhatöissä. Heillä kasvaa tuossa pihalla mm. tomaattia, paprikaa, kurkkua, perunaa, salaattia...

Autot pysäköidään jalkakäytävälle ja jalankulkijat joutuu sitten autotielle, kätevää.

Palmu, koirat ja Sari...

... ja Sami

Huh hellettä!

04.00 soittaa kello. Jep, ajopäivä edessä, nopeat aamutoimet ja auton rattiin. Niin, täällä etelän maissa tosiaan on melko pimeää ulkoilla koirien kanssa, ilman otsalamppua tms. Leirintäalueen ympäristössä on hyvät ulkoilumaastot, mutta vähän valoa. Säkkipimeässä metsäpolulla liikkuminen oli hieman haastavaa tälläkin kertaa. Auto starttaa auringon nousun aikoihin ja keula on kohti Kroatiaa.

Reittimme kulki Tsekeistä Itävaltaan, mistä muuten taas löysimme liikenneruuhkan. Onneksi Itävallassa oli äärimmäiset hyvät tiet ajaa. Moottoritiet olivat pääsääntöisesti kolme kaistaisia ja 8€ vignetillä kelpasi ajella hiljaisia ja nopeita moottoriteitä. Joskin tiukat mutkat toivat taas hieman omaa maustettaan ajamiseen. Maa numero 7: Slovenia, pieni läpikulku maa, jonka ohittamiseen ei pitäisi kulua paljonkaan aikaa. Halusimme kuitenkin välttää Sloveniassa moottoritietä, koska moottoritie vignetti oli niin kallis, emmekä voi hyödyntää sitä edes takaisin tullessa (niinkuin Tsekin ja Itävallan vignettejä). Arvaahan sen, eihän se taas sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Kaikenkaikkiaan Slovenian ohittamiseen kului pari tuntia aikaa.

Tosin pysähdyimme syömässä matkalla. Ensimmäinen ravintola johon menimme oli pelkkä keittoravintola, joten siirryimme eteenpäin. Seuraava ravintola näytti siistiltä, mutta tarjoilija ei puhunut englantia, ainoastaan saksaa. No enpä ole koskaan joutunut saksaksi tilaamaan ravintolassa. Nyt sitten yritin auttavalla saksalla saada meille sapuskat. Onnistuihan se tietenkin, ihan koko ruokalistaa ei pystynyt edes englanniksi ymmärtämään. Mutta ruokaa saatiin. Ravintola saattoi olla reissumme tähän mennessä siistein ja tyylikkäin, mutta siellä Tsekin kulmakuppilassa oli silti paremmat ruuat.

Matka jatkuu. Päädyimme ensimmäiselle tulliasemalle Kroatian rajalla. Siellä esiteltiin passeja ja tottakai tullimiehet halusivat katsoa autoon, kun ollaan pakettiautolla liikenteessä. Tullimies oli oikein mukava ja kyseli minne ollaan menossa, vilkaisi autoon ja toivotti hyvää matkaa. Taas oltiin liikkeellä. Kroatiassa moottoritiemaksut määräytyvät sen mukaan, mitä ajaa. Moottoritielle tullessa siis napattiin lippu automaatista ja poistuessa maksettiin ajettujen kilometrien mukaan. Sitä kun pääsee vauhtiin, niin ei malta pysähtyä. Itselleen täytyy oikein muistuttaa, että ottaa välillä koiria jaloittelemaan. Koirat ovat niin rauhassa autossa, että niitä tuskin huomaa. Koirilla on vettä kokoajan saatavilla ja ilmastointi pelaa. Tänään joutui kuitenkin kiinnittämään enemmän huomiota myös koirien lämpötilaan. Jo Itävallassa oli lämmintä, mutta saavuimme kesään, Kroatiaan. Parhaimmillaan lämpötila ulkona hipoi hellelukemia!! Kroatiassa etenkin huomasi lämpötilojen vaihtelevan kovasti sen mukaan kuinka korkealla vuoristossa olimme. Mutta vau näitä Kroatian maisemia. Välillä on aivan henkeäsalpaavan kaunista maisemaa ja toisinaan melko tylsää kivikkoa. No kattelkaa kuvista, niitä tuli otettua.

Saavuimme majapaikkaamme Zadariin. Apartementoksen isäntä Damir, oli erittäin mukava ja huomaavainen.  Ja mikä kämppä! Todella 100 neliötä kaunista asuntoa: kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, tilava eteinen ja wc aivan Adrianmeren rannalla! Eikä ole hinnalla pilattu ;) Palvelukin on ensiluokkaista. Huoneeseen oli tuotu juomat, hedelmät kahvit ja teet valmiiksi. Ja pysäköintipalvelukin kuuluu hintaan :D Meidän auto ei nyt ole tehty ihan näitä Zadarin pikkukujia ajatellen. Ajoimme auton parkkiin talon pihaan, joo, se tuntui hieman ahtaalta. Kun olimme lähdössä kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita, jouduimme hieman tekemään töitä, jotta saisimme auton pois pihasta. Damir oli edelleen paikan päällä ja tarjoutui ajamaan auton pois pihasta. Minun ja Samin opastuksella, Damir sai auton käännettyä pihasta pois. Auto olkoon jatkossa kadun varressa.

Lähiympäristössä ei ole tosin koirille oikein hyviä kävelymaastoja. Ensimmäisen kerran kun jalkauduimme koirien kanssa Zadarin kaduille, löi ohi ajava auto liinat kiinni, avasi ikkunan ja ryhtyi houkuttelemaan meidän koiria autoonsa :) Takana oleva auto meinasi törmätä tähän höpöttävän leidin autoon ja paineli ystävällisesti muutaman kerran torvea ennenkuin kaasutteli ohi. Huomenna lähdetään sitten tutkiskelemaan meren rantaa koirien kanssa. Jos Damiriin on uskominen, siellä on hyvä kävellä koirien kanssa.

Illalla grillasimme parvekkeella ja katselimme laivoja merellä. Voi tätä elämää :)

Tällaista matkaseuraa aamuyön tunteina. Tämä ei suinkaan loikkinut yksin...

Wienin viinitarhat

Itävallan moottoritietä

Kroatian maisemia

Tätä siltaa pitkin ajoimme Kroatiassa

Lisää Kroatian maisemakuvia

Tämä jäi epäselväksi, että oliko oikea maastopalo vai ihan hallittu sellainen

Yksi Kroatian lukuisista tunneleista

Lumisia vuorenhuippuja Kroatiassa

Vähän karumpaa Kroatian maisemaa

Aina vaan karummaksi muuttui, mitä lähemmäs rannikkoa menimme

Täällä jo vettä näkyvissä

Oman huoneiston parvekkeella, merinäköalalla :)

WC

Emilin makuuhuone

Ciian makuuhuone

Meidän makuuhuone

Eteinen ja ulko-ovi

Olohuone

Keittiö

Parveke

Parveketta edelleen

Vielä toisesta suunnasta

Näkymä parvekkeelta

Ja hei, olemme ajaneet autolla paikkaan, missä kasvaa palmuja!

Iltalaiva

Lepopäivä

Tänään ajattelimme ottaa koirien kanssa rennosti ja kerätä voimia huomista pitkää ajopäivää varten. Aamulla tehtiin mukava kunnon kävelylenkki koirien kanssa leirintäalueen ympäristössä. Täytyyhän tämä korkeanpaikan leiri käyttää hyväkseen. Maastot olivat aivan ihania. Leiripaikkamme on "vuorella" ja täällä menee kauniita pieniä ja rauhallisia metsäteitä keskellä tooooodella korkeiden kuusten. Ja koska kuuset ovat niin korkeita, ei niissä ole alimmaisia oksia ja maastossa näkyy pitkälle eteenpäin.

Korkeanpaikan leiriri tämä todella välillä tuntuu olevankin. Olemme ajelleen erilaisia pieniä mutkaisia serpentiiniteitä ylös ja alas. Paine-erot tuntuvat välillä korvissa ja korvat paukkuen ajamme taas eteenpäin. Tiet ovat oikeastaan aika pelottavia. Eilen kun palasimme takaisin leiripaikalle pimeässä ja Sami ajoi noita serpentiiniteitä, meni tämäkin tyttö hetkeksi hiljaiseksi kun täytyi keskittyä pitämään penkistä kiinni ja pelkäämään. Tänään kun itse ajelin samaisia tieitä täytyy tunnustaa, että vähän pelotti välillä kuskin paikallakin. Paikalliset ajavat hirmuista vauhtia ja kyliä tulee ja kyliä menee, risteykset ovat merkillisiä välillä. Toisinaan ajamme aivan keskellä jotakin asutusaluetta ja yhtäkkiä olemme keskellä ei mitään! Teiden kunto ei päätä huimaa, mutta suurin pettymys oli Tsekin moottoritiet. Me vielä maksoimme vignetin, jotta saamme ajella ihan luvan kanssa pitkin moottoriteitä, ja ne ovat ihan kamalassa kunnossa! Tähän mennessä Tsekeistä on löytynyt matkamme huonoimmat tiet jos Puolasta löytyi hulluimmat kuljettajat!

Sami käski kirjoittaa: "Ainiin, piti vielä kertoa meidän ruokapaikasta." Ajattelimme mennä tosiaan johonkin ravintolaan jossakin pikkukylässä syömään. Noita ravintoloita kun on kuitenkin joka kulmalla. Navigaattori opasti meitä yhteen, jonka ohi ajoin ja päädyimme sitten muutaman sadan metrin päähän seuraavaan. Menimme sisään ja paikka vaikutti sellaiselta vähän pubin tyyppiseltä ratkaisulta. Kysyimme tiskin takana seisovalta mieheltä puhuuko hän englantia ja kuulemmä vähän puhuu. Hän parhaan taitonsa mukaan käänsi meille ruokalistaa ja löysimme listalta sopivaa syötävää. Menimme pöytään, jonka valitseminen oli hieman haastavaa, joska kaikki pöydät olivat jotenkin epäsiistejä. Kaikissa pöydissä oli likaiset vihreät, pelipöytää muistuttavat pöytäliinat. Ja täällä saa ilmeisesi ravintoloissa tupakoida, koska pöydissä oli tuhkakupit ja ilmassa leijaili hieman tunkkainen sisällä poltetun tupakan haju. Mietin jo ääneen, että käyköhän täällä ketään syömässä? Kuinkahan tuoretta tavaraa näiden ruoka on? Ja minkähänlaisen konjakkihömpsyn sitä tarvii tämän sapuskan jälkeen? Ruoka tuli, annos oli siisti ja maistui todella hyvälle. Onneksi oma annokseni tuupattu täyteen valkosipulia, eiköhän se tapa pienemmät pöpöt ;) Nyt ollaan sitten valmiita kohti eksoottisempia ruokakokeiluja. Eiköhän noista ruokakokemuksista tule jossain kohtaa lisää ihan kuvien kanssa.

Keskellä ei mitään

Kevään kauneutta



Serpentiiniteitä



Blaskon kyläpahanen, täällä me yövymme paluumatkalla

Vähän isompaa tietä

Finlandia mökki

Siinä niitä Finlandia mökkejä seisoo rivissä. Takana näkyy temppurata





Vierailu kennel Really Irish

24.4.2012
Elinen oli sen verran pitkä ja mielenkiintoinen päivä, että blogin kirjoittamiseen ei enää eilen ollut energiaa kun pääsimme takaisin leirintäalueelle. Aamulla Emilin kasvattaja Edita, tuli hakemaan meidät leirintäalueelta. Edita törmäsi myös ongelmiin suljettujen teiden kanssa, mutta alkukommelluksista huolimatta pääsimme aloittamaan mielenkiintoisen päivän! Valitettavasti alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, Editalla oli aikaa viettää meidän kanssa vain yksi päivä.

Edita vei meidät ensin katsomaan luolia ja hieman kävelylle koirien kanssa. Päädyimme kävelylle kauniille metsäpolille. Edita piti omat koirat vapaana ja tarjoutui avuksi meidän lauman taluttamisessa. Luonnollisesti annoimme Editalle Emilin hihnan päähän. Emil testasi Editaa hetii ensimmäisenä ja tempaisi oikein vauhdilla eteenpäin. Edita selvisi kuitenkin tästä taistelusta voittajana ja Emil sai kasvattajaltaan kunnon tsekin kielisen puhuttelun, jonka jälkeen poika jatkoi kiltisi matkaansa ;) Edita vakuutti, että koirat eivät karkaa ja häviä, jos ne laskee vapaaksi. Uskalsimme päästää hihnasta irti kuitenkin vain Dodon ja Ciian. Ciia kulki turvallisesti lähes koko ajan meidän jalkojen takana,koska pikkuinen Corgi, Bazi, oli Ciian mielestä jotenkin erikoinen. Sen sijaan Bazi oli Emilin suuri rakkaus...

 

Aikataulu oli tiukka, joten kävelyn jälkeen suuntasimme syömään. Sami maistoi villisikaa, varmaankin se sama karju, joka roikkui nahkana ravintolan seinällä. Ja matka jatkui meitä varten järjestettyyn pentutapaamiseen lähelle Emilin syntymäpäikkaa. Saavuimme perille tunnin myöhässä. Paikalla oli Really Irish F pentueesta seitsemän pentua omistajineen. Lähdimme petujen kanssa kävelemään hieman pellolle. Siellä uskalsimme päästää taas Ciian ja Dodon hieman jaloittelemaan ilman hihnaa. Tytöt innostuivatkin leikkimään keskenään. Paikalla olijoiden vakutteluiden ja houkutteluiden jälkeen aloimme pohtimaan myös Emilin ja Awan vapauttamista luontoon. Paikka näytti aivan mielettömän upealta juoksupaikalta ja houkutus oli suuri. Ja mitä ihmettä minä oikein ajattelin?!?! J. Karjalaisen sanoja mukaellen: Ja ennen kuin mä huomasinkaan koirat oli mennyt... Kun Sami vapautti Awan ja  minä Emilin. Sinne juoksivat koko lauma täynnä iloa ja riemua ja katosivat kumpareen taakse, jonka takana kuulin olevan hevosia sähköaidan takana! Ei auttanut muu kuin viheltää pilliin ja kutsua koiria... vain toivoa parasta, että ne spurttailun jälkeen palaavat. Palasivathan ne aikanaan ja niin onnellisina kun pääsivät vapaana juoksemaan aukealle pellolle. Awa ja Emil joutuivat takaisin hihnan päähän. Ciia kuitenkin innostui ajatuksesta juosta pitkin peltoja ja lähti Dodon kanssa takaisin kumpareiden taakse, ei onneksi kuitenkaan niin kauas kuin ensimmäisellä kerralla. Kustusta onneksi pysähtyivät ja kääntyivät takaisin. Ciia jotenkin ihastui niihin hevosiin, jotka tulivat lopulta meidänkin näkyviin. Lauma erivärisiä upeita hevosia laukkasivat aivan ojan takana!

Kun kaikki tämä oli onnellisesti ohi sain kuulla Editalta, että pentujen omistajat eivät olleet koskaan nähneet irlanninsusikoiran juoksevan niin kovaa. Meidän koirat ovat olleet tosiaan muutaman päivän hihnalenkityksellä. Pakko myöntää, että Awa kyllä lähti kuin raketti ja juoksi koko vapaana olonsa ajan tuhat lasissa!

Myös aika juoksi ja meidän oli tarkoitus ehtiä vielä kauppaan ostamaan hieman ruokatarvikkeita, eikä meillä ollut omia pyyhkeitä mukana, vaan olimme tähän saakka lainanneet koirien pyyhkeitä. Joten matka jatkui kohti Tescoa. Ilta oli jo pitkällä kun hyvästelimme Editan ja lähdimme takaisin leirintäalueelle. Päivä oli ollut upea. Olimme tavanneet paljon mukavia ihmisiä ja kauniita pentuja ja vaihtaneet kuulumisia Emilin ihanan kasvattajan kanssa, sekä nähneet hienoja Tsekin maisemia.

Luola

Kaunista Tsekin maisemaa



Metsässä kävelyllä



Edita pentujen kanssa

Meidän lauma mielettömän hienoissa maisemissa!