Irlis Matkat: Vierailu kennel Really Irish

24.4.2012
Elinen oli sen verran pitkä ja mielenkiintoinen päivä, että blogin kirjoittamiseen ei enää eilen ollut energiaa kun pääsimme takaisin leirintäalueelle. Aamulla Emilin kasvattaja Edita, tuli hakemaan meidät leirintäalueelta. Edita törmäsi myös ongelmiin suljettujen teiden kanssa, mutta alkukommelluksista huolimatta pääsimme aloittamaan mielenkiintoisen päivän! Valitettavasti alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, Editalla oli aikaa viettää meidän kanssa vain yksi päivä.

Edita vei meidät ensin katsomaan luolia ja hieman kävelylle koirien kanssa. Päädyimme kävelylle kauniille metsäpolille. Edita piti omat koirat vapaana ja tarjoutui avuksi meidän lauman taluttamisessa. Luonnollisesti annoimme Editalle Emilin hihnan päähän. Emil testasi Editaa hetii ensimmäisenä ja tempaisi oikein vauhdilla eteenpäin. Edita selvisi kuitenkin tästä taistelusta voittajana ja Emil sai kasvattajaltaan kunnon tsekin kielisen puhuttelun, jonka jälkeen poika jatkoi kiltisi matkaansa ;) Edita vakuutti, että koirat eivät karkaa ja häviä, jos ne laskee vapaaksi. Uskalsimme päästää hihnasta irti kuitenkin vain Dodon ja Ciian. Ciia kulki turvallisesti lähes koko ajan meidän jalkojen takana,koska pikkuinen Corgi, Bazi, oli Ciian mielestä jotenkin erikoinen. Sen sijaan Bazi oli Emilin suuri rakkaus...

Aikataulu oli tiukka, joten kävelyn jälkeen suuntasimme syömään. Sami maistoi villisikaa, varmaankin se sama karju, joka roikkui nahkana ravintolan seinällä. Ja matka jatkui meitä varten järjestettyyn pentutapaamiseen lähelle Emilin syntymäpäikkaa. Saavuimme perille tunnin myöhässä. Paikalla oli Really Irish F pentueesta seitsemän pentua omistajineen. Lähdimme petujen kanssa kävelemään hieman pellolle. Siellä uskalsimme päästää taas Ciian ja Dodon hieman jaloittelemaan ilman hihnaa. Tytöt innostuivatkin leikkimään keskenään. Paikalla olijoiden vakutteluiden ja houkutteluiden jälkeen aloimme pohtimaan myös Emilin ja Awan vapauttamista luontoon. Paikka näytti aivan mielettömän upealta juoksupaikalta ja houkutus oli suuri. Ja mitä ihmettä minä oikein ajattelin?!?! J. Karjalaisen sanoja mukaellen: Ja ennen kuin mä huomasinkaan koirat oli mennyt... Kun Sami vapautti Awan ja minä Emilin. Sinne juoksivat koko lauma täynnä iloa ja riemua ja katosivat kumpareen taakse, jonka takana kuulin olevan hevosia sähköaidan takana! Ei auttanut muu kuin viheltää pilliin ja kutsua koiria... vain toivoa parasta, että ne spurttailun jälkeen palaavat. Palasivathan ne aikanaan ja niin onnellisina kun pääsivät vapaana juoksemaan aukealle pellolle. Awa ja Emil joutuivat takaisin hihnan päähän. Ciia kuitenkin innostui ajatuksesta juosta pitkin peltoja ja lähti Dodon kanssa takaisin kumpareiden taakse, ei onneksi kuitenkaan niin kauas kuin ensimmäisellä kerralla. Kustusta onneksi pysähtyivät ja kääntyivät takaisin. Ciia jotenkin ihastui niihin hevosiin, jotka tulivat lopulta meidänkin näkyviin. Lauma erivärisiä upeita hevosia laukkasivat aivan ojan takana!

Kun kaikki tämä oli onnellisesti ohi sain kuulla Editalta, että pentujen omistajat eivät olleet koskaan nähneet irlanninsusikoiran juoksevan niin kovaa. Meidän koirat ovat olleet tosiaan muutaman päivän hihnalenkityksellä. Pakko myöntää, että Awa kyllä lähti kuin raketti ja juoksi koko vapaana olonsa ajan tuhat lasissa!

Myös aika juoksi ja meidän oli tarkoitus ehtiä vielä kauppaan ostamaan hieman ruokatarvikkeita, eikä meillä ollut omia pyyhkeitä mukana, vaan olimme tähän saakka lainanneet koirien pyyhkeitä. Joten matka jatkui kohti Tescoa. Ilta oli jo pitkällä kun hyvästelimme Editan ja lähdimme takaisin leirintäalueelle. Päivä oli ollut upea. Olimme tavanneet paljon mukavia ihmisiä ja kauniita pentuja ja vaihtaneet kuulumisia Emilin ihanan kasvattajan kanssa, sekä nähneet hienoja Tsekin maisemia.