Irlis Matkat: Neljä isoa koiraa!

Koirat ja isäntäväki oli reissaamisesta niin väsyneitä, että koko sakki nukuttiin kuin pienet vauvat alakerran häähumusta huolimatta. Pariin otteeseen Ciia ilmoitti hääjuhlien käänteistä, mutta uni voitti uudelleen. Aamukävelyllä Awa keksi itselleen virikkeitä. Kaikki ympäristön kissat nimittäin lymyili kävelyreitin varressa ja Awa oli skarppina ottamassa kiinni. Myös Hotellin omat kissat joutuivat katoamaan paikalta.

Taakse jäi ystävällinen Latvia ja matka jatkui Liettuaan koiranäyttelyyn. Vettä satoi kuten arvattiin, mutta yllätykseksi näyttely olikin melko tilavassa sisähallissa. Jaloittelimme koirien kanssa ennen näyttelyhalliin menoa joen rannassa, jossa itseään Baltian parhaaksi eläinkuvaajaksi tituleerannut herra henkilö halusi ottaa koirista kuvia. Siinähän sitä olikin sitten haastetta kylliksi asettaa koirat poseeraamaan joen pientareelle, kun ihmisiä ei kuvassa sallittu :D Siinä sitten Balttian paras eläinten kuvaaja räpsi kuvia koirista filmikameralla.

Näyttelyssä oli tosiaan irliksissä vain meidän koirat. Tuomari puhui hyvin englantia ja arvostelun päätteeksi totesi "Next". Whaaaat?! "Mitäköhän tää sai ja tarviikohan tän tulla vielä takaisin kehään?" Kaikki selviää aikanaan... viimeistään siinä vaiheessa kun kehäsihteeri hakee Samia kehänlaidalta koirien kanssa kehään. Rotunsa paras kehään asteli siis Emil, Ciia ja Awa. Ilmoitin, että eihän minulla ole kaikille kolmelle koiralle edes händleriä. Tuomari kävi nappaamassa kehän laidalta nuoren tytön händläämään Awan ROPiksi. Lopullinen saldo oli siis: Emil ERI1 N-SERT (Emilistä tulee siis myös Liettuan valio, kunhan valioituu Suomessa), Ciia ERI1 jun-SERT jun-ROP, Awa ERI1 N-SERT ROP ja LT MVA!!!
Kehän jälkeen lähdin viemään koiria autoon ja poistuessani hallista, huomion herätti hirmuinen koiran tappelun ääni. En reagoinut siihen sen suuremmin. Sami kertoi, että naapurikehässä esiintynyt "pihanvartijakoira", rotua en tiedä, oli hyökännyt tuomarin kimppuun. Tuomari oli joutunut perääntymään ja onneksi omistaja oli saanut koiran kiskaistua pois. Arvostelu jatkui ja vasta toisen hyökkäyksen jälkeen tuomari poisti koiran kehästä. Kaikkea sitä joutuu todistamaan.

Ryhmäkehiin emme jääneet, koska ajomatkaa oli edessä vielä useita satoja kilometrejä. Tämä päätös osoittautuikin lopulta varsin viisaaksi. Matka Liettuasta Puolaan sujui rattoisasti. Itse en ollut istunut auton ratissa sitten Helsingin ja nyt oli niin sanotusti draivi päällä. Pysähdyimme Emilille kuulemma tutussa paikassa ruokailemassa. Emil oli matkallaan Tsekeistä Suomeen pysähtynyt samaan paikkaan syömään. Paikat ei tuntuneet olevan pojalle kuitenkaan kovin tutut. Matka alkoi käydä jälleen entistä mielenkiintoisemmaksi jo senkin takia, että ihmiset eivät puhu enää lähellekään yhtä paljon englantia, kuin tähän mennessä. Ruuat saatiin kuitenkin tilattua ja matka jatkui.

Puolaan saavuttiin rekkasaattueessa. Ja me kun kuviteltiin, että Puolassa ei saisi rekat ajaa sunnuntaisin. Minusta tuntui, että juuri muita tienkäyttäjiä Liettuan ja Puolan rajan läheisyydessä ei olekaan. Maisemat muuttuivat ja niin muuttui ilmakin. Puolan rajan jälkeen saimme taas nauttia auringosta ja lämmöstä. Noin viiden tunnin ajon jälkeen saavumme majapaikkaan... tai niin ainakin luulimme. Mutta missä ihmeessä se majapaikka oikeastaan on? Pyörimme ympäri pienen pientä Szumowon kyläpahasta. Lopulta kysyimme apua yhden tähden Hotellilta, jonka pelkäsimme olevan seuraavan yömme majoituspaikka. He kuitenkin opastivat meidät suurelle huoltoasemalle, missä varaamamme hotelli sijaitsi, nimi ei tosinkaan vastannut varaamamme hotellin nimeä. Varaus oli tehty Booking.comin kautta ja koirista oli erikseen laitettu kysely menemään. Vastaanottovirkailija ei puhunut sanaakaan englantia ja näytimme varaustamme ja piirsimme koiria ja sänkyjä paperille. Lopulta nainen soitti jonnekin ja ilmoitti, että eivät ota meitä neljän koiran kanssa yöksi. No mitäs nyt sitten? Lähdetäänkö ajamaan yötä myöten Tsekkeihin vai lähdetäänkö metsästämään uutta hotellia. Ei muuta kun navigaattorista ohjeet seuraavalle lähimmälle hotellille. Sielläkin oltiin nihkeitä ottamaan meitä koirien kanssa, mutta opastivat ystävällisesti meidät 200 metrin päähän toiseen hotelliin. Siellä vastaanotossa oleva vanha rouva ei puhu lainkaan englantia. Nyt jo edellisistä kokemuksista viisastuneita alan piirtämään kuvioita paperille. Rouvan tytär(?) on kuitenkin ravintolan puolella ja puhuu hyvää englantia. Hän epäilee, että meidän neljä isoa koiraa eivät mahdu heidän huoneisiin ja näyttää meille heidän suurimman huoneensa. Hyvinhän me tänne mahdumme :) Saimme siis yösijan. Nainen kysyi vielä olemmeko nälkäisiä ja menimmekin vielä iltapalalle. Kyselimme voileipien tms. pienemmän purtavan perään ja hän sanoi, että heillä ei ole voileipiä. Hetkenkuluttua hän tuli keittiöltä ja lupasi meille kuitenkin voileipää, jos niin haluamme.Saimme eteemme lautasellisen voileivän päällysteitä ja korillisen leipää. Ihan mielettömän hieno palvelu! Hotelli on rauhallinen ja täällä tuskin on muita asukkaita kuin me.